keskiviikko 18. marraskuuta 2009

18.11. vaikea päivä


Päivä oli todella nousujohteinen, aamusta otin LONG-turboja kyytiin. Jenkeistä tuli myöhemmin ristiriitaisia uutisia. Inflaatiovauhti oli kovempi kuin odotettua ja uusien asuntojen aloitukset jäivät odotettua heikommiksi. Jenkki-futuurit kääntyivät tässä vaiheessa laskuun. Otin rohkeasti alaspäin suuntaa SHORTilla ja odottelin, että huonot kuluttajauutiset saavat Jenkki-pörssin laskuun. Euroopassa yritettiin rohkeasti nousua, mutta aavistus osui oikeaan. Myyntipaniikki iski monilla päälle ja nettosin kivasti. Hermot meinasivat pettää jossain vaiheessa ja sormet myyntinäppäimillä, kun olin -30% pakkasella mutta tappio kääntyi voitoksi.

Tämän hetken kehitys näyttää ihan kivalta.

Pidemmän jänteen näkymissä uskon kullan hinnan nousuun. Öljy tuntuu sahailevan epätasaisemmin ja luovuin tästä sijoituksesta.

perjantai 13. marraskuuta 2009

Päivitys

Futuurit ja Aasia plussalla, Saksasta puolihyvää (vähemmän huonoa) dataa, joten jos avataan yli 5674 niin nousua tiedossa.

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Japanista hyvää dataa ja tälle päivälle nousua


Eilen Jenkeissä ja Euroopassa kuoppaista. Aasiassa on jo toinen nousupäivä ja hyviä makrouutisia, jotka ovat siivittäneet kurssit myös tälle päivälle nousuun. Myös Jenkkifutuurit ovat nousussa aamulla.

Kuviosta käy hyvin ilmi, miten markkinat noudattelevat näitä psykologisia rajoja. Aiemmin käytiin alemmalla fibonaccitasolla. Samalla tasolla oli myös 100 päivän liukuva keskiarvo sekä alempi trendiraja. Riittävän paljon vastustusta, jotta tuollainen kolmen yhdistelmä saisi kursseja putoamaan enempää. Katsotaan jos mennä tuon ylemmän low-tasoista piirretyn trendiviivan ylle. Voi olla että treidataan alapuolella putkea pitkin.

Jätin tarkoituksella eilen positiot auki yön yli katsoakseni jos tänään noustaan gapilla ylös. Jos aamu näyttää nousuvireeltä, niin voin jopa kasvattaa hieman positioita.

Tälle päivälle 5622 on avauksen kannalta kriittinen, eli tuon yläpuolelta pitäisi lähteä liikkeelle. 5642 ja 5671 ovat tämän päivän tavoitetasoja.

Uudet sijoitukset

No niin, markkinoilla mennään vielä loppuvuoden henkäisyjä. Todennäköisyydet ovat loppuvuoden nousun puolella, mutta aina voi käydä huonokin tuuri. Otin uusina sijoituksina Kiinan ja öljyn, koska nuo näyttävät selkeitä merkkejä siitä että ylöspäin mentäisiin. Öljyn kohdalla malli on toiminut varsin hyvin, voitto-% on 83% eli keskimääräistä korkeampi.

MARKKINATUOTOT JA POSITIOT POSITIO
RAAKA-AINEET 1 vko 4 vko 26 vko 52 vko
Kulta 4,2 5,3 27,9 104,0
Öljy 1,8 1,2 20,7 34,0 LONG
Maakaasu -3,1 -18,2 -39,1 -66,2
Agriculture -0,1 -4,0 -2,0 9,7
INDEKSIT
SP500 2,2 1,2 18,6 36,6
Saksa 2,3 -2,2 16,0 36,0
Ranska 2,1 -0,6 17,5 31,4
UK 1,7 -0,2 20,4 38,3 LONG
Intia 1,7 -2,2 13,2 84,4
Kiina 0,5 2,3 15,8 81,9 LONG
Korea 0,6 -3,5 14,4 57,6
Taiwan 1,7 -0,7 21,9 70,5
Venäjä 6,2 -3,2 28,4 108,0
Brasilia 2,8 1,9 29,1 112,2
Turkki 2,5 -6,3 34,4 89,3 LONG
Suomi 1,5 0,0 9,9 22,2
Japani 0,8 -4,0 0,9 24,8
Malesia 1,1 0,6 20,3 47,0
Nasdaq 2,5 1,1 20,5 63,3
Keskiarvo 1,7 -1,7 15,2 51,9

tiistai 10. marraskuuta 2009

Nousu jatkuu


Tänään näyttäisi siltä, että nousu jatkuu eilisen jäljiltä.

Avaus 5587 yläpuolelta ja tavoite 5659. Jos pysytään kovasti härkäpuolella, niin seuraava tavoite 5699.

Keskimäärin tällaisena päivänä olisi indeksin päivän sisäinen nousu 1,86%.

tiistai 3. marraskuuta 2009

Sijoitusideat

Tässä tämän hetken omat sijoituskohteet:


MARKKINATUOTOT JA POSITIOT
POSITIO







RAAKA-AINEET 1 vko 4 vko 26 vko 52 vko
Kulta 1,0 -10,3 9,0 97,3
Öljy 0,7 -4,5 7,3 19,4
Maakaasu -3,0 -13,9 -32,1 -63,4
Agriculture 2,1 0,0 -4,5 3,6 LONG







INDEKSIT




SP500 0,6 -4,1 10,2 19,4
Saksa 0,3 -5,4 7,1 15,3
Ranska 0,9 -4,9 9,4 10,6
UK 1,2 -1,7 14,9 20,6 LONG
Intia -5,4 -4,5 5,2 59,5
Kiina 2,7 3,4 11,7 78,0
Korea -1,4 -5,0 9,1 43,3
Taiwan -0,1 -4,9 13,8 54,7
Venäjä 2,3 -4,4 11,8 70,5
Brasilia -5,4 -3,9 15,4 67,9
Turkki 0,6 -4,7 36,3 78,1 LONG
Suomi 0,4 -4,1 1,3 7,8
Japani -2,3 -4,4 -3,3 15,8
Malesia -0,1 -1,2 13,9 40,8 LONG
Nasdaq 0,3 -3,8 12,3 41,8






Keskiarvo -0,2 -4,3 7,8 35,8

Kokeillaanpa taas maataloushyöydykkeitä, josko nyt tulisi jotain nousua. Iso-Britannia on osoittanut yllättävän vahvaa nousua. Venäjällä myös kovaa nousua. Vaikka Venäjälle ei tässä mallissa olekaan ostosuositusta, niin pidän sitä silti pitkän jänteen kohteena. Myöskään Kiina ei ole tässä mallin sijoituksena, johtuen kovasta kurssiheilunnasta. Eli datasta ei saa oikein otetta.

maanantai 2. marraskuuta 2009

Tekniset tasot


Laskeskelin eilen todennäköisyyksiä eri tulemille 1990-2009 siitä jos käydään päivätasolla jossain, missä ollaan kuukauden päästä:

- jos 1 päivä alle SMA20, niin 78% myös alle SMA50
- jos 2 päivää alle SMA20, niin 82% myös alle SMA50

- jos 1 päivä alle SMA50, niin 87% myös alle SMA100
- jos 2 päivää alle SMA50, niin 91% myös alle SMA100
- jos 3 päivää alle SMA50, niin 94% myös alle SMA100
- jos 4 päivää alle SMA50, niin 94% myös alle SMA100

- jos 1 päivä alle SMA100, niin 66% myös alle SMA200
- jos 2 päivää alle SMA100, niin 65% myös alle SMA200
- jos 3 päivää alle SMA100, niin 66% myös alle SMA200
- jos 4 päivää alle SMA100, niin 71% myös alle SMA200

Nyt olemme 4 päivää alle SMA50 ja tästä siis 94% on menty myös alle SMA100. SMA100 tulee todennäköisesti vastaan 5340 kohdalla. Eli joko avataan suoraan läheltä tuota tasoa tai sitten käydään päivän sisäisesti flirttailemassa tuolla tasolla. Eihän tuo nyt enää ole kuin 1% alaspäin nykyiseltä tasolta. Tuosta 1%kin voi tosin 20-kertaisella vivulla saada jo +20% tuottoa päivälle. Tuon jälkeen laskeskellaankin sitten todennäköisyyksiä SMA200-tasolle laskua varten. Kiintopisteitä ja tukitasoja ei paljon tuossa välillä enää ole, joten jos tuosta SMA100 mennään riittävän alas niin seuraava taso voi tulla vastaan 5100-5175 väliltä. Eli noin -6% lasku on täysin mahdollista. Sen jälkeen pitääkin laskeskella todennäköisyyksiä siitä mikä on ollut keskimääräinen lasku seuraavalle kuukaudelle, kun SMA200 on rikkoutunut.

Aamun avaus


Aamu näyttää positiiviselta siinä mielessä Aasiassa kurssit ovat nousussa. Myös jenkki-futuurit ovat nousussa ja plussalla. Aasiassa edelleen noin -1% pakkasella. Viime viikko oli pahin laskuviikko tammikuun 2009 jälkeen. Tällä hetkellä näkymät ovat sen verran heikot, että 87% todennäköisyydellä tämän viikon aikana ainakin korkkaamassa SMA100 taso, mikä näkyy oheisesta kuviosta. Samalla korkkaantuu myös vaaleansininen Fibonacci-raja. Jos ei tänään, niin tällä viikolla. Todennäköistä on myös, että 30 päivän sisään käydään vielä 5260-5280 tasoilla. Tästä voi hyvinkin seurata laskua, koska nyt yrityksillä on jo jonkinlaisia tuloksia alla ja valtiot lopettavat kohta elvytykset. Epäilykset liittyvät talouskasvun jatkuvuuteen ilman massiivisia valtion elvytysrahoja. Eli elvytyksien loppuessa ollemme taas kuluttajien kulutuksen varassa ja viimeaikaiset heikkenevät kuluttajien sekä sijoittajen luottamusindikaattorit eivät anna paljon tukea kasvun jatkumiselle. Esim. sijoittajien luottamusindeksit ovat painuneet jo takaisin kevään 2009 tasoille.