keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

USAn sentimentti 31.3.2010

Vakiokuvilla mennään.

1) Tick-puolella on nähty viimeisen viikon aikana härkien luovuttavan välillä. Kyseessä on todennäköisesti voittojen kotiutuksia. Volyymit ovat olleet kohtuullisen pieniä, joten isompaa myyntiryntäystä ei olla vielä nähty. Pankkisektori on tosin yrittänyt Euroopassa ja Jenkeissä liidata alaspäin tässä isommin onnistumatta. Eli kotiutellaan ensin voittoja, vedetään kurssit alas ja ostetaan halvemmalla takaisin.












2) Vix on noussut tasaisesti, mutta isompaa piikkiä ei olla nähty. Edelleen sijoittajat ovat ylioptimistisia lyhyellä jänteellä.















3) Optiosijoittajat (lähinnä salkun suojausta kurssilaskua vastaan) ovat ilmeisesti jo vähän kyllästyneitä edestakaiseen menoon. Täälläkään ei tällä hetkellä ole isompaa piikkiä vaan taas on jarruteltu putien ostoa. Äkkiähän se tästä tietysti nousee kun sopiva hetki tulee.

SP500 sekä huonot ja hyvät ajat

Aina välillä sitä yrittää pohtia, että minkälaisessa ajanjaksossa olemme menossa. Toistuuko 60-70-luvun vuoristorata vai nähdäänkö pitkää nousurallia kuten 80-luvulla? Sitähän on vaikea etukäteen tietää. Joidenkin teorioiden mukaan osakemarkkinoilla eletään keskimäärin 17 hyvää ja 17 huonoa vuotta.

Kuinka hyviä ja huonoja aikoja voi sitten mitata, koska huonoinakin aikoina kurssit voivat nousta? Yksi tapa on suhteuttaa kurssikehitys inflaatioon tai korkotuottoihin. Oheiseen kuvioon on laskettu ruskealla käyrällä SP500 indeksin kehitys suhteessa 10 vuoden korkojen tuottoon. Sininen käyrä edustaa indeksin nimellisarvoa. Kuviosta näkee aika selvästi, että 60-80 välinen aika oli heikkoa aikaa osakesijoittajalle suhteessa siihen mitä 10 vuoden koroista olisi saanut. 80-luvulta taas alkoi osakesijoittajan kulta-aika ja pitkä nousu. Nousu jatkui 2000-luvun huippuun ja siitä on nyt taas tultu alaspäin vaikka viime vuonna nähtiinkin nousua.












Tällä hetkellä pitkien korkojen tuotto on 3,87% ja SP500 closasi tasolle 1169,43. Teknisessä mielessä oheisessa kuviossa päästäisiin tuohon laskevan trendiviivan vastustasoon n. 25% osakekurssien nousulla 1 vuoden aikana. 2 vuoden jänteelle riittää n. +12%/v jolloin tullaan vastustasoon. 3 vaihtoehto on, että sahataan kolme vuotta +-0 tasolla. Mennäänkö tuosta vastustasosta sitten lävitse, niin ehkäpä olemme viisaampia 1, 2 tai viimeistään 3 vuoden päästä.

Daxin sentimentti ja Bull / Bear

Viime aikoina isot playerit ovat kotiutelleet voittoja ja muuttaneet kantaansa varovaisempaan suuntaan. Tästä huolimatta osakekurssien nousu on vain kiihtynyt.

Vaikka monet talousluvut näyttävätkin talouden nousua, niin edelleen Yhdysvaltojen työmarkkinatilanne ja kuluttajien luottamus ovat tärkeimpiä asioita seurata. Tänään tuli hieman heikkoa tilastoa yksityisen puolen työpaikkojen määristä ja tästä saimme hieman notkahdusta indekseihin. Huomenna saamme tähän mahdollisesti jatkoa.

Kannattaa muistaa, että vaikka instituutiot ovat nyt hieman varovaisempia ja ovat keventäneet painojaan, nämä samat playerit ovat takaisin ostamassa kunhan kursseihin saadaan taas pientä notkahdusta.








Bullish Bearish Neutral
46% 30% 24%
muutos viime viikosta
-6% +2% +4%

Daxin nousu ja muut

Nousua nousua, trendi ei virallisesti ole alas. Dax heiluu tällä hetkellä tilassa, josta voidaan ihan yhtä hyvin vetää ylös, alas tai jatkaa sivusuunnassa. Eli vielä on iso riski ottaa isompaa pitkää positiota, mutta aikaisemmasta longista ei vielä kannata lähteä poiskaan.












Trin on neutraalissa tilassa eikä näytä ylimääräistä osto- tai edes myyntipainetta.












kynttiläkuviota muista indekseistä:

SP500

24.3. Bearish Harami


HSI

2.3. Bearish Harami

10.3. Bearish Belt Hold

11.3. Evening Star

16.3. Bearish Engulfing'


NIKKEI

12.3. Bearish Belt Hold

17.3. Morning Star


Aggresiivinen treidari voi yrittää ennakoida trendikäännettä ja ottaa short-näkymää (myös suojaamaan long-positioita)

tiistai 30. maaliskuuta 2010

Usa 30.3.2010

Tänään näimme hieman enemmän liikettä SP500:ssa, kuten eilen ennakoin. Eilinen liike oli 7,14 pistettä ja tänään nähtiin jopa(!) 8,9 pisteen high-low eli 25% kasvua. Päivä päätettiin melkein samoille tasoille mistä aloitettiin ja hieno doji-kynttilä jäi tästä muistoksi. Tämmöinenhän voisi tietysti ennakoida trendikäännettä, mutta ainakin nousun heikkous on nähtävissä. Viime aikoina myös insituutiot ovat lisänneet myyntejään suhteessa ostoihin eli näiltä tasoilta ei osteta uutta tavaraa ennen q1 tuloksia. Dow Jones vetämänä mennään kuitenkin ylös ja tavoiteellaan maagista 11 000 pisteen rajaa. Numero 11 on muuten yksi alkuluvuista ja ainakin jotkut numerologit voivat tästä saada jotain kicksejä (myös numerot 2, 3 ja 7 ovat alkulukuja ja näistähän Fibonacci-luvutkin ovat johdettavissa). Eli SP500:n päivä päätettiin siis mielenkiintoiseen alkulukujen numeroon 1173,27. :-)

1) Tick-tasoilla ei ole saatu sellaista liikettä vielä aikaiseksi, jota olen odottanut. Tänään oli taas loppujen lopuksi kohtuullisen rauhallinen päivä. Viimeistään siinä vaiheessa, kun/jos Tick-kuvio EMA10 (vihreä) leikkaa 0-tason alle, voin odottaa isompaa(?) notkahdusta.












2) Vix laski tänään aikaisemmista arvoista vaikka päivän sisäinen liike olikin eilistä isompaa. Niin kauan kuin vix:vxv-suhde pysyy alle 1, ovat sijoittajat sijoittajat lyhyellä tähtäimellä varomattomia ja ylioptimistisia verrattuna vähän pidempään näkymään.














3) Osto- ja myyntioptioiden suhteissa on tapahtunut pientä liikehdintää koko ajan ylöspäin eli saavutettuja voittoja halutaan suojata koko ajan hieman enemmän ja enemmän.












Robottien algoritmit ovat viimeisen 2 päivän aikana pitäneet yllä 1170 tasoa. Tuon tason kohdalla ja alla volyymit ja ostot ovat kasvaneet.

Daxin trendi

Daxin suunta on ollut mekaanisesti ylöspäin.












Daxin McClellan Summation Index näyttää Daxille tällä hetkellä erittäin suurta yliostotilaa, mutta niin kauan kuin käyrät näyttävät ylöspäin niin nousussa kannattaa olla mukana.












TRIN on näyttänyt divergenssiä alaspäin jo jonkin aikaa, mutta tällä ei ole ollut merkitystä.












Uskon, että tällä viikolla Dax jatkaa ylireagointia jenkkien nousuun tai laskuun.

maanantai 29. maaliskuuta 2010

USAn sentimentti 29.3.2010

Jenkeissä perinteinen maanantain nousupäivä. Maanantain nousupäivät alkavat jo hieman tympimään. Viime syksystä lähtien 80% maanantaista (tai viikon ensimmäisistä arkipäivistä) on ollut nousupäiviä. Sentimentti pysyi yliostetun puolella. Edelleen noin 90% Sp500 ja Nasdaqin osakkeista treidaa 50 päivän liukuvan keskiarvon yläpuolella.

Päivä sinänsä oli melko tylsä, isolla gapilla ylös ja sivusuuntaista treidausta putken sisällä. Näimme Sp500 että Vix:n high-low tulevan alas perjantain lukemista. Yleensä tämä on ennakoinut seuraavalle päivälle isompaa liikettä.

1) Tick-lukemat nousivat hieman eli karhut hellittivät.












2) Lyhyen jänteen VIX laski, mutta myös pidemmän jänteen VXV laski. Volatiliteetin aikarakenne on kuitenkin pysynyt ylöspäin suuntautuvana eli odotus on edelleen volatiliteetin nousuun ja suhdeluvun korjautumiseen 1:1.














3) Osakkeiden put-call-suhteessa ei tapahtunut isoa liikettä. Suhteellisen alhaisella tasolla pysytään vielä, mutta odotus olisi saada tähän nousua.












Huomioitavaa:

- Jos huomenna Sp500 päivä päätyy 1172 tai alle, niin MACD antaa myyntisignaalin.
- Nasdaq näytti MACD:llä myyntisignaalin 26.3.
- Pienyhtiöiden kehitystä mittaavalla Russell2000-indeksillä MACD leikkasi myynnin puolelle 25.3.

- Raaka-ainesektorista kulta antoi MACD:llä myynnin 22.3., öljy 24.3., maakaasu 18.2. sekä maataloushyödykkeet 25.3.

- Bovespa antoi MACD:n myyntisingaali 23.3. ja Hang Seng 24.3.

- Myös viikkotasolla mitattuna raaka-ainesektori sekä BRIC-maat + Korea, Turkki, Taiwan ja Malesia ovat myyntipuolella.

Raaka-ainesektorin heikkeneminen johtuu osaltaa dollarin vahvistumisesta, mutta jollain tapaa raaka-ainesektori ja Kiina/Brasilia ovat yrittäneet vetää alaspäin. Saa nähdä leviääkö tämä muualle, mutta itse en enää tässä vaiheessa kasvattaisi long-positioita.

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Dax viikko ja kuukausi

Viimeaikojen päiväkuvioissa on nähty jo vähän liiankin paljon laskusignaaliin viittavia kynttilöitä, mutta vielä ei ole tapahtunut mitään. Päiväkuviossa ei sinänsä ole mitään muuta mielenkiintoista, koska tukitasot yms. löytyvät paremmin viikko- ja kuukausikuvaajista. Tarkistin kuitenkin viimeisen 2 viikon ajalta kaikki päiväkynttilät ja niiden merkitykset ja tässä kaikki mitä noista kuvioista löytyi:

15.3. Evening star (bearish)
19.3. Bearish engulfing (bearish)
24.3. Hanging man (bearish)
26.3. Bearish harami (bearish)

Olisin melkein toivonut, että jotain nousuun viittaaviakin kynttilöitä olisi löytynyt mutta kun ei... Harvemmin näkee näin paljon erilaisia karhun merkkejä 2 viikon aikana ja ei yhtään härkää. En edes yritä väkisin hakemalla hakea vain yhteen suuntaan merkkejä vaan täysin objektiivisesti olen yrittänyt havaita kaikki mitä löytyy.

Noh, mielenkiinnolla kuitenkin kohti viikkoa 13 jolloin näemme pitkästä aikaa muutaman merkittävän vastustason Daxille. Jos Jenkeissä nähdään laskuviikko, niin näiden vastusten kohdalta en usko, että Dax jaksaa yksin vetää ylöspäin.











Kuukausikuvaajassa kynttilöiksi on vaihdettu Heikin-Ashit, josta näkee nopeasti jo väreistä nousu- tai laskutrendin.











Ei kai näistä muuta voi sanoa, kuin että enpä lähtis mitään kovin aggressiivisia long-positioita ottamaan ennen kuin päästään tästä tasosta kunnolla läpi ja saadaan jotain vahvistusta nousun jatkumiselle.

lauantai 27. maaliskuuta 2010

Daxin tämän hetken tilanne ja musta lammas

Daxin nousu pysyi viime viikolla hyvin vahvana. Dax teki SP500 verrattuna +1,72% ylituoton.

Muutamia huomioita:

- Daxin osakkeista 93% treidaa 50-päivän liukuvan keskiarvon yläpuolella.
- 52-viikon huiput miinus pohjat on luvussa 10.
- Kun Dax on viimeisen kymmenen vuoden aikana tehnyt ylituottoa väh. +1,5% SP500 verrattuna, niin seuraavalla viikolla on ollut
* NOUSUA (71%) keskimäärin +1,4% jos SP500 on NOUSSUT
* LASKUA (77%) keskimäärin -2,8% jos SP500 on LASKENUT
* nämä tuotot ovat riippumatta siitä paljonko SP500 on noussut tai laskenut

Eli tämän viikon kovan Daxin nousun ansiosta talutushihna on annettu rapakon taakse.

Laskemani Daxin ns. trendi-indikaattori ei vielä antanut mitään viitteitä mahdollisesta laskusta, mutta ehkäpä noiden yo. tilastojen valossa on hyvä lähteä kontraamaan ja hakemaan trendikäännöstä, koska Jenkeissä näyttää orastavaa laskua. Ottakaa nyt ihmeessä Stop-lossit kuitenkin käyttöön. Jos turboilla pelaa, niin ei saa olla liian ahne ja ei liian isolla riskillä knockin läheltä, koska mikään menetelmä ei ole 100% varma...












Isompaa laskua/romahdusta on vaikea nähdä ellei tiettyjä merkkejä ole ilmassa. Tällä hetkellä Daxin mustalammas on kemikaali- ja lääkevalmistaja Merck, joka treidaa 50-päivän ja jopa 200-päivän liukuvan keskiarvon alapuolella. Merck closasi perjantaina 25.3. hintaan 59,42 ja 52-viikon pohjahinta on 56,85. Dax-indeksin isomman romahduksen tai laskun todennäköisyys pysyy alhaisena niin kauan kuin Merck pysyy 52-viikon pohjan yläpuolella. Jos tämän alle mennään, niin laskun todennäköisyys kasvaa merkittävästi koska tämä antaa maailmanlopun ennustajille lisää mahdollisuuksia ja mahdollistaa mm. Hindenburgin ennusteen toteutumisen. Daxilla Hindenburgin ennusteen toteutumiseen riittää, jos yksikin indeksin yhtiöstä tekee uudet 52-viikon pohjat nousumarkkinassa ja 2 tai vähemmän tekee samaan aikaan 52-viikon huiput.

Tässä Hindenburgin ennusteen signaalit viimeisen 5 vuoden ajalta. Mitä punaisempi signaali sitä todennäköisempi markkinaromahdus/lasku.












Toisaalta, niin kauan kuin Merck pysyy alhaalla niin jonkinlainen todennäköisyys ja riski indeksin laskuunkin säilyy...

Rapakon takana vauhti hyytynyt

Odotan mielenkiinnolla ensi viikkoa ja ensi kuukautta, että mitä tapahtuu. Usa:ssa sentimentti hyytyi hieman ja ilmassa on joitain merkkejä mahdollisesta pienestä notkahduksesta tai sivusuuntaisesta liikkeestä. Merkit eivät kuitenkaan vielä riitä. Yliostotila on jatkunut jo jonkin aikaa ja tämä ei vielä riitä.

1) Tick-data näyttää edelleen heikkouden merkkejä.












2) Volatiliteetti rauhoittui hieman, mutta edelleen on painetta Vix:n nousulle. Eli pidempiaikainen volatiliteetti on vielä lyhyempää volatiliteettia korkeammalla.














3) Osakkeiden put-call suhde otti vähän takaisinpäin ja lasku antaa vieläkin odottaa. Eli aivan niin aggressiivisesti ei enää suojata positioita. Seuraan osakkeiden put-call suhdetta, koska tämä on suhdanneherkempi indikaattori kuin kokonaismäärän seuranta. Indeksi-putien kysyntä tosin kasvoi perjantaina ja kokonais put-call suhde päätyi closeen 0,92.












4) Kun tarkastellaan kokonaisuutta, niin Nasdaqin osakkeista 90% treidaa 50-päivän liukuvan yläpuolella ja SP500 osakkeista 87% eli melkoisen yliostettu tilanne.

Koko nousu maaliskuun pohjilta on ollut kova ja riskinotto on lisääntynyt koko ajan. Vertailtaessa USA:n indeksejä, huomataan myös että Nasdaqin indeksi (vihreä) johtanut nousua viime aikoina, samoin pienyhtiöt (ruskea). Nasdaqilla riittäisi +6% nousu niin laskua edeltänyt huippu ylittyy! Pienten firmojen Russell2000 -indeksille riittäisi +12,5% nousu jotta ollaan edeltäneen huipun tasoilla. Isot ja turvalliset yhtiöt eivät tällä hetkellä selvästikään kiinnosta sijoittajia vaan tuottoa pitää tulla. Ja paljon. Jos historiaa miettii, niin tässä vaiheessa ahneus tuntuu olevan kasvussa ja tämähän on aina ollut hieman vaarallinen merkki.








Pienellä huumorilla ja puolivakavasti voidaan todeta, että ahneus on ollut kasvussa jo 2009 vuoden kesästä lähtien mikäli Google Trendsin hakujen määrän kasvuun on uskomista.

http://www.google.com/trends?q=greed

torstai 25. maaliskuuta 2010

Shorttauksen kielto / rajoittaminen seuraus isompaan romahdukseen?

Tätä viime aikaista nousua pohtiessani, tuli yhtäkkiä mieleeni että Jenkeissähän otettiin kaikessa hiljaisuudessa helmikuun lopulla shorttauksen lisärajoitteet käyttöön.

http://www.sec.gov/news/press/2010/2010-26.htm

Lakiesityshän julkistettiin viikonloppuna sunnuntaina, jolloin sitä ei välttämättä kovin moni edes noteerannut eikä aiheesta muistaakseni ollut edes paljon uutisointia koska sitä haluttiin ilmeisesti välttää.

Lisärajoite koskee lähinnä osakkeita, jotka päivän aikana laskevat yli -10%. Jos tässä vaiheessa lähtee myymään lyhyeksi, on toiminta muuten laitonta, jos ei myy lyhyeksi korkeampaan hintaan kuin mitä best bid price. Periaattessa osakkeita ei voi tällöin shortata ennen kuin kaikki osakkeen omistajat ovat myyneet omansa pois haluamaansa hintaan.

Käytännössä jos joku myy 10 dollarilla osaketta, sitä ei voi yrittää myydä lyhyeksi 9,99 dollarilla. Ostolaita hakee 10 dollarilla pois. Seuraavaksi, jos joku haluaa myydä 5 dollarilla, niin et pysty shorttaamaan jos ei joku osta korkeampaan hintaan. Jos tick liikkuu alaspäin, niin käytännössä liikkeessä on mahdoton saada mihinkään hintaan myytyä lyhyeksi koska alinta myyntihintaa ei saa alittaa tai muuten toiminnasta tulee laiton.

Asiasta on spekuloitu ja ihmetelty tämän järkevyyttä, koska eihän osakkeilla ole mitään ostorajoitteitakaan. Saman logiikan mukaanhan osaketta ei myöskään tulisi saada ostaa (ajatuksena vedättää hintaa ylöspäin), jos se nousee yli 10% päivässä! Eli käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että hintoja saa vedättää ylös niin paljon kuin lystää, mutta ei alaspäin menolle ei saada luoda ylimääräistä painetta.

Jos muistetaan niin 2008 asetettiin shorttauskielto pankkiosakkeille ja kuinkas kummallista, että pankkisektori on johtanut tätä nousurallia huimasti ylöspäin. Pankkisektorin shorttauskielto johtui halusta suojella Yhdysvaltojen asuntolainamarkkinoita ja estää Freddie Macin ja Fannie Maen romahdus. Tuolloin Fedin pääjohtaja, Ben Bernanke, kommentoi asiaa että: "It's important for Fannie Mae and Freddie Mac bonds and stocks to rise so they can keep raising capital and aid the mortgage market."

Loppujen lopuksi Fannie Mae ei koskaan nostanut omaa pääomaansa. Tästä aiheutui veronmaksajille 128 miljardin dollarin lasku. Kaiken huipuksi kongressi nosti veronmaksajien maksuvastuun äärettömäksi. Esim. Freddie Mac teki 2009 Q4 7,8 miljardia tappiota, mutta ei hätää: Obaman hallitus on luvannut maksaa kaikki Freddie Macin ja Fannie Maen tappiot rajattomasti vuoteen 2012 asti. Tietysti veronmaksajien rahoilla. Ei tarvitse ihmetellä jos Jenkkien kuluttajien luottamusindeksit eivät nousisikaan rajusti lähiaikoina...

Laskumarkkinassa shorttaajienkin pitää välillä sulkea positionsa eli ostaa osakketta ja tällähän voi olla vaikutusta myös niin, että kurssi ei tulisikaan niin rajusti alas. Tässä on muuten esimerkki kuinka hyvin shorttauksen kielto toimi Fannie Maen kohdalla 2008:














Eli kukaan ei ostanut enää osaketta ja tapahtui täydellinen romahdus... Varmaan tuli puun takaa niille, jotka ostivat 18 dollarilla. Nopeimmat romahdukset ja laskut pörssin historiassa on nähty monesti silloin kun osakkeiden lyhyeksi myymistä on ryhdytty rajoittamaan. Tämän varaan ei kannata laskea, mutta tämä on hyvä pitää mielessä.

Vedonlyönti kurssilaskusta

Nyt kun Kreikan tilanteessakin päästiin oikeasti vähän eteenpäin, niin olisikin hienon sarkastista jos tästä saataisiin pieni kurssilasku päälle. Kauppalehtikin voisi sitten kirjoittaa: "Kreikan tilanteeseen ratkaisu: sijoittajat pettyivät, kurssit laskivat." Tällähän ei kuitenkaan olisi asian kanssa mitään tekemistä, mutta näinhän talouslehtien uutiset rakennetaan.

Jos sijoittaja etsii mahdollisimman todennäköisiä paikkoja onnistua "vedonlyönnissään", niin tällä hetkellä kriteerit täyttyvät.

1) Nyse tick lähti laskuun, eli härät väsyivät eikä haluja riitä ostaa korkeampaan hintaan. EMA10 leikkasi myyntitason alle.












2) Vix lähti nousuun. MACD vahvisti mean reversionin (ns. paluu keskiarvoon eli tässä tapauksessa lyhyen jänteen volatiliteetti hakeutuu pitkän jänteen volatiliteetin tasolle) toteutumisen. Mean reversion lähti toteutumaan jo pari päivää sitten. Jos mean reversion toteutuu täysimääräisenä, niin vix noussee yli 20 seuraavien päivien aikana. Jos tapahtuu ylilyöntiä, niin kuin yleensä käy, niin vix voi nousta jopa 22. Olettaen että vxv pysyy samalla tasolla tai ei nouse rajusti.














3) Putien suhde calleihin nousi tänäänkin eli kahden viime päivän aikana halukkuus suojata positiot markkinalaskulle on kasvanut selvästi. Intra-datassa nousu ei ollut yhtä aggressiivista kuin eilen.












Loppujen lopuksi jos tästä joku pieni lasku saadaan aikaiseksi, niin pitää suhtautua omiin juttuihinkin sen verran kriittisesti ja ihmetellä, että tämä ratkaisu vaikuttaa vähän liian helpolta... No kuitenkin, lokakuussa ja tammikuussa oli ihan sama tilanne. Molemmilla kerroilla kun kaikki kolme kriteeriä täyttyivät, näimme n. -9% laskun Daxissa ja -7,5% laskun SP500:ssa.

Daxin sentimentti

Cognitrendin ylläpitämä bull/bear indeksi Daxista. Optimismi on ollut vallalla viime vuoden marraskuusta. Mielenkiintoista nähdä kuinka nopeasti tämä voi kääntyä. Helmikuun pohja on ollut selkeä ostopaikka ja optimismi lisääntyi tuossa eli nousuun uskotaan vahvasti ja isompia dippejä on vaikea nähdä vielä jos -10% laskusta lähdetään jo ostamaan. Nousumarkkinassa dipit hyödynnetään ostopaikkoina.







Tässä sentimentti jaoteltuna:

Härät Karhut Yhteensä
Yksityiset 64 %
19 %
17 %
Instituutiot 45 %
34 %
20 %
Yhteensä 53 %
28 %
19 %
Muutos viime viikosta
+ 1 %
- 1 %
+ 2 %

En tiedä pitäisikö huolestua, mutta viime viikkojen suuntaus näyttääkin siltä että yksityissijoittajat ovatkin nousseet optimistisimmaksi ryhmäksi ja instituutiot ovat kääntyneet varovaisempaan puoleen. Volyymien suhteen suurimmat liikkeet nähtiin helmikuussa ja nyt isoa rahaa ei ole näkynyt lisää. Kuitenkin pienella päivävaihdolla on helppo vetää kursseja ylös.

Päivän anti

Tämä päivä oli kyllä todella armoton. Kuinkahan moni dax-warrettaja pääsi tänään voitolle? Onnea heille tästä hetkestä. Enemmän kuitenkin onnea heille ensi kertaa varten, jotka tekivät turskaa! Toivottavasti myös taitoa ja oppirahoja.

Trin kääntyi tänään todella aggressiivisesti ja äärimmäisesti kello 14:20 ostohalukkuuden puolelle. Koukutettiin puttaajat eilisen laskun perusteella ottamaan isommat positiot ja salakavalasti noustiin ja näytettiin lisää laskun merkkejä. PAM! Itsekkin otin turpaan tänään, kun oli perkele asiakaspalaveria ja en tätä halunnut ensin noteerata. Menihän ne 6100set knockiin. Onneksi hävityn rahan sai puhumalla isommin takaisin... Kannattaisi pitää positioita kahteen suuntaan, niin ei harmita niin paljon. Pitkä swing helmikuun puolivälistä olisi antanut jo varovaisemmalla etanalla tai pienemmän kertoimen turbolla n. 100% tuoton.

Tämän päivän menohan oli niin kuin jenkeissä eilen eli shorttaajille/puttaajille ei paljon armon paloja jaeltu ja rahat kylmästi pois. Volyymi meni nouseviin osakkeisiin suhteessa 37:1. Aamun dipin jälkeen ja tästä salakavalan nousun ja puttaajille annetun toivonkipinän jälkeen, laskulle ei annettu mitään varaa.

Katsotaan kuinka jenkit selviytyvät tänään ja mitä huominen tuo/vie. Noiden mun "pitkän jänteen" näkymien mukaan jonkinlaisen notkahduksen mahdollisuus voi tulla ihan piankin, mutta suuruudesta tai pienuudesta ei pysty sanomaan mitään. Ei siitä kyllä taida paljon iloa herua, jos on koko nousun ajan kytännyt sitä laskua ja siinä samalla puttaillut turskaa. No, sitten se kauan odotettu lasku vihdoin tuleekin. Ja lasku jääkin... esim. -2% tai -3,39%. Sitten kurssi onkin taas kohti koillista kun isot pojat päättävät jatkaa ostojaan, koska he päättäneet vaan laittaa ne rahat osakkesiin ja taas tulee turskaa putilla??? Ehkä sitten pitäisi jo vähän miettiä, että miksi pitää yrittää olla vastarannan kiiski.

Voisikohan joku muuten vääntää karaokeversion Nylon Beatin vanhasta bisiistä: "Seksi vie taksi tuo"? Sanat vaan pitäis muuttaa muotoon, että "daxi vie daxi tuo".

Ja sitten vähän Leaving and the leavingsia perään, lukekaa tuosta sanoja jos ei treidaus kulje: http://www.lyricsbox.com/leevi-and-the-leavings-lyrics-itkisitko-onnesta-38t9qqk.html.

Erityisesti kohta:

"Se vituttaa ei saa
Sut vaikka kantapaikasta kannetaan
Ulos asti rauhoittumaan
Kun hakemalla syitä haetaan"

Dax Ky

Nousu senkun vain jatkuu ja tähän mennessä kysyntä on ajanut niin kovaa ylöspäin ettei edes pieni myyntipiikki ole sitä vielä onnistunut rauhoittamaan. Yliostotila pitkittyy ja pitkittyy mutta kyllä se joskus loppuu. Vaikea sanoa nähdäänkö seuraavaksi laskua vai vuoristorataa, jotta päästäisiin hieman rauhoittumaan. Odotuksia on moneen suuntaan, mutta vielä noustaan.



keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Dax päiväkynttilät

USAn sentimentti

Tänään näimme ensimmäisiä pieniä nousun katkeamisen merkkejä. Nyse tick droppasi pahimmillaan päivän aikana jo -1000. Eli käytännössä päivän aikana kaikista Nysen yhteenlasketuista nousijoista ja laskijoista 1000 kpl tickasi enemmän alaspäin. Päivä päätyi -150 ja 10 päivän EMA indikoi 300 rajapyykin leikkausta ja tämä katkaisisi nousuputken.













VIX:n ja VXV:n suhde kääntyi nousuun eli lyhyellä tähtäimellä volatiliteetti nousi suhteessa pitkän jänteen volatiliteettin. Olihan tämä jo kestämättömällä tasollakin. Mean reversion alkaa toteutumaan. Tästä kun vielä MACD vahvistaa volatiliteetin nousun, niin saataisiin yksi signaali lisää mahdollisen laskun toteutumiseen.















Ensimmäinen signaali mahdollisesta laajemmasta kurssilaskusta oli tämänpäiväinen put-call-suhteen nousu. Myyntioptioiden määrä oli vielä viikko sitten alhainen suhteessa osto-optioihin eli positioiden suojauksille ei nähty isompaa tarvetta. Historiallisesti eletään lyhyen jänteen huipputasoa kun määrä on lähtenyt kasvuun ja 10 päivän EMA leikannut alhaalta rajatason.













CBOE:n intradataa katsomalla Puttaajien määrä kasvoi loppupäivää kohden selkeästi.



Riskinottohalukkuus kasvussa













Teknologiaosakkeiden volyymi suhteessa sp500 volyymiin on edelleen kasvussa, kuten oheinen kuvio osoittaa. Nousuvolyymi (vihreä) on selkeästi korkeammalla kuin myyntivolyymi (punainen). Riskinottohalukkuus on ollut kasvussa huhtikuusta 2009 alkaen. Historiallisesti kun ostot ovat yliperformoineen myyntejä, on lyhyellä jänteellä nähty vielä nousun jatkuvan.

Teknologiaosakkeiden ja sp500 volyymin suhde on kuitenkin edelleen historiallisen matala. Pitkän jänteen keskiarvo on lähempänä 1, kun nyt ollaan vielä alle 0,4.

tiistai 23. maaliskuuta 2010

Dax trendi hakee huippua













Daxin trendi hakee oskillaattorin mukaan selvästi huippua, mutta ei vielä käänny alas.

Volatiliteetin aikarakenne















Vix:vxv-suhde on alhaalla, mutta MACD ei vielä vahvista volatiliteetin nousua ja mahdollista laskusignaalin merkkiä.

Put-call ratio













Myynti- ja osto-optioiden suhde alhaalla, ei vielä isompia merkkejä laskusta. Härät ovat edelleen aggressiivisia spekuloimaan nousun jatkumisella. Positioita ei vielä haluta suojata laskua vastaan. Äkkiähän tämä tietysti voi muuttua.

Nyse TICK













Nyse Tick -data ei vielä näytä isommalle laskulle aihetta. Ostolaidalla ollaan vielä riittävän aggressiivisia ostamaan korkeampaan hintaan. Tosin pieni piikki saatiin tick-lukemissa alas eli aivan niin aggressiivisia ei ehkä enää ollakaan kuin luulin.

lauantai 20. maaliskuuta 2010

Volatiliteetin aikarakenteesta

Aikarakenne


Volatiliteetin aikarakenne vaikuttaa mielenkiintoiselta. CBOE:n sivuilta tämän näkee hienosti graafilla, mutta graafin päivittäinen katselu ei tuo paljon lisäarvoa jos siitä haluaa nähdä hyvän ajoituksen treidaamiselle.

Aikaisemmassa tekstissä oli muutama mielenkiintoinen kuvio, jotka havainnollistavat tätä aikarakennetta käytännössä. Aikarakennetta voi yksinkertaisimmillaan mitata vertaamalla lyhyen optioiden (VIX) ja pidempien optioiden (VXV) implisiittisten volatiliteettien suhdetta. VIX on laskettu 30 päivän optioista ja VXV:n laskentaan on käytetty 3-kk päästä erääntyviä optioita. VXV on myöskin vähemmän volatiili verrattuna VIX:in heiluntaan. Indeksien korrelaatio on 0,92.

Aikarakenteen käyttö ennustamisessa

Käyttämällä VIX:n ja VXV:n suhdetta, saadaan suora tieto siitä mihin suuntaan volatiliteetin aikarakenne osoittaa. Ohessa taulukossa on laskettu VIX:n suhde VXV:n arvoon sekä siitä 20 seuraavan kuukauden aikana tapahtunut keskimääräinen muutos VIX:ssä. Yleisesti on tunnettua, että VIX:ssä on ns. inertiaa ja mean-revertion-ilmiötä tapahtuu (eli käytännössä VIX hakeutuu VXV:n suuntaan).

VIX:n ja VXV:n toiminnasta treidauksen apuna voi siis olla jotain apua.



perjantai 19. maaliskuuta 2010

Laskun enteitä



Volatiliteetin aikarakenne on tällä hetkellä kovin jyrkkä ja ennakoi 20 päivän sisään pientä pudotusta kursseihin.

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Nousun päätöstä haetaan?


Tällä viikolla option erääntymisviikko, joten ihmeellisyyksiä tapahtuu. Jenkeissä paahdetaan taas hullua nousua putkeen ja eilen saavutettiin 17 kuukauden korkeimmat lukemat.

Muuten maailmalla alkaa hiertämään, jos Jenkeissä aletaan kovastikin painostamaan Kiinaa devalvoimaan.

Seurataan mielenkiinnolla nousun jatkumista, tiettyjä merkkejä on ilmassa että viikon sisään nousu voi kääntyä.

maanantai 15. maaliskuuta 2010

Kysyntä/tarjonta ja trendi-indikaattori















Kysyntä/tarjonnan puolella volyymi lähti seuraamaan kurssinousua (ylempi kuva). Kuitenkin jos tästä nähdään jokin lasku, niin tästä muodostuu selvää divergenssiä mikä voi olla merkki isommalle laskulle.

Lyhyen jänteen huippu?


Perjantain doji-kynttilä ja muiden indikaattoreiden yliostotilat näyttäisivät aika selvääkin markkinahuippua. Nousua voi olla taas edessä, mutta todennäköisesti ei ainakaan tällä viikolla.

tiistai 9. maaliskuuta 2010

Riskitön nousu ohitse


Nyt seuraavan parin päivän aikana selviää jatkuuko nousu vielä ylös.

Riskittömin nousu dipistä on jo tehty eli osto ja myynti leikkaavat tällä hetkellä, mutta katsotaan nouseeko ostosignaali vielä ylemmäs.