torstai 13. lokakuuta 2011

Dax sentimentti ja tekninen analyysi viikko 41

Dax ylhäällä kuten odotettua

Osakemarkkina on noussut  odotusten mukaisesti. Nousun merkit ovat olleet nähtävillä hyvin vahvasti viimeisten viikkojen aikana. 
Daxin ylimyynti ja - osto -indikaattori näyttää selvästi alla olevassa kuviossa kuinka myynnit ovat vähentyneet dramaattisesti. Samaan aikaan ostokäppyrä on lähtenyt nousuun. Inertia (eli ns. vetovoima) näiden välillä toimii edelleen kuten ennenkin ja on selvää, että osto- ja myyntitasot tulevat kohtaamaan ns. tasapainossa. Tämän myötä on selvää, että indeksi käy tekemässä vielä korkeammat huiput. Tämän lisäksi kausiluonteisuus on härkien puolella loppuvuoden aikana. 
Alla oleva graafi näyttää yksittäisten osakkeiden viimeisen 20 päivän kehityksen suhteessa indeksiin. Kuten on nähtävissä, lyhyen jänteen markkinapohjilla usempi ja useampi osake pärjää paremmin kuin itse indeksi. Tällä hetkellä tuo suhde on laskussa ja todennäköisesti tullee 30% tasoille ennen kuin Dax alkaa tekemään lyhyen jänteen huippuaan.
Markkina näyttää loppujen lopuksi toimivan kuten ennenkin, koska indikaattoritkin näyttävät liikkuvan odotettuihin suuntiin.

tiistai 27. syyskuuta 2011

Daxin avaus-gap-statistiikkaa

Edellinen gap-statistiikka koski sitä, mitä on tapahtunut gap-päivän jälkeen. Tänään näyttäisi olevan iso avaus-gap ylös, joten tässä statistiikkaa historiasta kuinka kuluva päivän on toiminut avauksesta päätökseen.

Tämän päivän gap on väliltä 2,5% - 3%. Kannattaa seurata volyymia, jos tässä tapahtuu isoa kasvua, niin kyseessä on run away gap.


Without volume increase









gap up positive day average % stdev max min
3,00 % 100,00 % 1,08 % 1,46 % 3,67 % 0,24 %
2,50 % 83,33 % 0,74 % 1,11 % 3,67 % -0,68 %
2,00 % 66,67 % 0,49 % 2,86 % 9,06 % -7,07 %
1,50 % 63,46 % 0,29 % 2,28 % 9,06 % -7,07 %
1,00 % 64,63 % 0,13 % 1,71 % 9,06 % -7,07 %
0,50 % 62,01 % 0,14 % 1,41 % 9,28 % -7,07 %
0,00 % 58,23 % 0,15 % 1,32 % 9,28 % -7,07 %






With volume increase above 10 day average







gap up positive day average % stdev max min
3,00 % 100,00 % 1,96 % 2,42 % 3,67 % 0,25 %
2,50 % 100,00 % 1,25 % 1,42 % 3,67 % 0,25 %
2,00 % 87,50 % 1,35 % 4,47 % 9,06 % -7,07 %
1,50 % 75,00 % 1,12 % 3,72 % 9,06 % -7,07 %
1,00 % 60,00 % 0,18 % 3,26 % 9,06 % -7,07 %
0,50 % 60,00 % 0,39 % 2,60 % 9,28 % -7,07 %
0,00 % 52,49 % 0,04 % 1,89 % 9,28 % -7,07 %


Dax viikko 39

Positiivisia merkkejä


Parin viime päivän aikana nähdyt positiiviset merkit ovat saaneet lisävahvistusta. 29.7. jälkeen Daxin kaikki osakkeet ovat olleet 50 päivän liukuvan keskiarvonsa alapuolella, mutta eilen saatiin jopa ensimmäinen 50 päivän liukuvan keskiarvon ylitys, kun Fresenius Medical Care teki samalla myös uudet 20 päivän huiput. 

Beiersdorf ja Fresenius SE tekivät eilen 20 päivän pohjat, joten laskijoitakin on edelleen. Daxin osakkeista kuitenkin jo 30 prosenttia on 20 päivän liukuvan keskiarvon yläpuolelle, mikä antaisi viitteitä jatkon positiivisuudelle.
Myynti- ja ostotasapaino on edelleen melko äärilaidassa, mutta odotuksissa on tasapaino keskipitkällä jänteellä. Perinteisesti syyskuun lopulla sentimentti on alkanut kääntymään. Vihreä ostoinnostus laahaa edelleen, mutta voi nousta hyvinkin nopeasti mikäli kuulemme jotain positiivista uutista.
Kausiluonteisesti viime viikot ovat olleet historiallisesti vuoden heikoin jakso. Kuten oheisista kuvioista voi nähdä, viikko 39 ja sitä edeltäneet 3 viikkoa ovat perinteisesti olleet vuoden heikointa aikaa. Tästä eteenpäin loppuvuotta kohden sijoittajat ovat kääntyneet positiivisempaan suuntaan.
Daxin viikot positiivisia
Daxin keskimääräiset viikkotuotot
 Daxin yksittäisistä osakkeista laskettu volyymi-indeksi on synkronoitu hintaindeksin kanssa. Kuten oheisesta kuviosta voi päätellä, volyymi-indeksi alkoi näyttämään heikkouden merkkejä jo toukokuussa tekemällä uusia matalampia huippuja ja pohjia, kun hintaindeksi treidasi samaan aikaan putkessa. Volyymi-indeksi ei toistaiseksi ole laskenut kesäkuun 2009 tasojen alapuolelle, joten hintaindeksikään ei laskenut tuon saman vertailuhinnan alapuolelle.
Teknisessä kuvassa Dax näyttää positiivista kehitystä lyhyellä jänteellä (viikkotasoilla). RSI positiivinen, päiväkuvioissa saimme positiiviset merkit viime viikon lopulla ja maanantaina. Pitkän jänteen kuva on edelleen negatiivinen ja seuraamme esim. volyymi-indeksiä mikäli näemme siinä uudet pohjat.

lauantai 24. syyskuuta 2011

Dax tekninen analyysi 23.9.2011

Perjantai oli odotusten mukaisesti nousupäivä torstain avaus-gapin jälkeen. Englanninkielisessä blogissani oli tästä perjantaiaamuna tilasto, mikä ei pettänyt. Yli -3% gapin jälkeen 100% seuraavista päivistä on ollut positiivisia. Torstain gap alas voi olla edelleen positiivinen signaali. Iso gap alas kasvavan volyymin kera voi indikoida ns. väsytysgapia (exhaustion gap). Perjantain hammer kynttiläkuvio antoi toisen positiivisen signaalin. Perjantain tärkein tukitaso 5000 käytiin myös koskemassa, mikä oli positiivista. Päivän päättyminen nouseva trendiviivan yläpuolelle oli myös positiivista. Kuitenkin nämä tarvitsevat vielä lisää positiivista jatkoa maanantaina, kuten avaus-gap ylös tai päivän päättyminen nousuun.

torstai 1. syyskuuta 2011

Dax päivitys

Kannattaa lukea myös englanninkielistä blogia: The Underlying Dax, jossa analyysit koskevat pääosin Dax-indexiä.

Tämä päivitys on suoraan sieltä käännettynä:

Daxin pitkän jänteen kuva on tällä hetkellä negatiivinen vaikkakin keskipitkällä ja lyhyellä jänteellä näkymä on kääntynyt positiivisempaan suuntaan. Aggressiivisella treidauksella kannattaa olla long-puolella.

Osakkeet nousevat ilman volyymia ja tulevat alas volyymin kanssa. Ei ollut tämäkään lasku poikkeus. Volyymipiikit ovat kuitenkin olleet hyviä oston paikkoja lyhyellä jänteellä.

Ostojen ja myyntien ääritilanteet ovat menneet jo äärimmäisyyksien äärimmäisyyksiin. Punainen myyntikäppyrä venyi korkeammalle kuin finanssikriisin pahimmassa myllerryksessä. Käppyrä on kääntynyt taas laskuun, mikä viittaa indeksin pohjiin. Vahvempaan nousuun tarvitaan kuitenkin vielä vihreän ostokäppyrän kääntymistä ylös. Näillä on selvästi taipumusta inertiaan eli vetävät toisiaan puoleensa, joten tuossa tilanteessa tämä tietäisi indeksille kivaa nousua.
 Edellisistä käppyröistä yhdistetty sykli-indikaattori näyttää selvemmin käänteen paikkaa. Tämä ei yleensä ole mikään hötkyily-indikaattori, joten jos tämä kääntyy nousuun, niin sitten noustaan ja indeksi seuraa perässä.
Yksi seurattava mittari on, kuinka yksittäiset osakkeet pärjäävät suhteessa indeksiin. Laskun pohjilla yksittäiset osakkeet tekevät vielä isoja laskuja, kun taas suurin osa osakkeista ei enää laske niin paljon. Tämä aiheuttaa kuitenkin sen, että indeksi tippuu enemmän kuin suurin osa osakkeista. Nousun huipussa käy taas yleensä päinvastoin. Tälläkin on taipumusta piikata silloin, kun ollaan pohjilla. Oheiseen kuvioon on tästä määreestä laskettu 10 päivän keskiarvo, josta nähdään trendi paremmin.
Ostajia ei välttämättä nähdä vielä paljon, koska sijoittajat ovat varovaisia myös syyskuun kausiluonteisuuden vuoksi. Historian puolesta syyskuu on ollut perinteisesti heikoin kuukausi. Tuotot ovat olleet huonoimmat ja volatiliteetti korkein. Loppuvuotta kohden on perinteisesti yleensä aina noustua ja joulukuuhan on melkein "varmaa" nousua. :)

Kuukausi Nousua Keskituotto Mediaani  Keskihajonta
Kaikki 59,04 % 0,75 % 1,13 % 6,28 %
1 57,14 % 0,23 % 1,73 % 5,92 %
2 52,38 % 0,67 % 0,14 % 5,87 %
3 42,86 % 0,56 % -0,04 % 4,89 %
4 76,19 % 3,88 % 3,33 % 6,68 %
5 57,14 % 0,66 % 1,38 % 4,54 %
6 52,38 % 0,04 % 0,02 % 4,76 %
7 52,38 % 1,05 % 0,01 % 7,23 %
8 52,38 % -2,26 % 0,35 % 7,29 %
9 40,00 % -3,12 % -2,29 % 8,03 %
10 70,00 % 2,07 % 2,49 % 6,69 %
11 70,00 % 2,29 % 3,47 % 4,80 %
12 85,71 % 2,89 % 3,01 % 5,63 %


maanantai 8. elokuuta 2011

Dax viikkokuva


Dax 5.8.2011 isolla volyymilla ja pieni tukitaso laskulle löytyi

Alhaisemmat osakehinnat kiinnostavat sijoittajia, koska volyymi kasvoi selvästi viikon loppua kohden. Perjantaina volyymi oli suurinta ja lasku pysähtyi.
Aikaisemmin mainitsin, että volyymi-indeksi ei ole vielä tehnyt uusia pohjia. No, nyt teki ja samalla vahvisti siis nämä hintojen pohjat.
 McClellan Indikaattori putosi alhaisimmalle tasolleen miesmuistiin...
Koska TRIN kääntyi positiiviseksi, uskon että ostajat ovat hieman heränneet. Kurssilasku vaikeutuu, ja todennäköisemmin näemme pienen nousun.
 Volyymipohjainen accumulation/distribution, joka on laskettu yksittäisten osakkeiden volyymien pohjalta, nousi myös positiiviselle puolelle, mikä ennakoisi nousurekyyliä.
Dax kysynnän ja tarjonnan mukaan, myyjät ovat nostaneet tarjontakäyrän (punainen) jo kestämättömälle korkeudelle. Nousurekyyliä odotellessa...
Huomattavan nopeasti jo 9 Daxin osaketta 30:stä teki uudet 52 viikon pohjalukemat viime perjantaina. Kuten alla olevasta kuviosta voi huomata, edellisiä kertoja kuin näin kävi, oli 28.1.2008, 23.7.2008 ja Lehmannin romahduksen aikaan lokakuussa 2008. Jopa 2009 alkuvuoden kapitulaatio ja paniikkimyynnin aikana indeksin ollessa alimmalla tasollaan, ei ollut näin paljon 52 viikon pohjalukemia

torstai 4. elokuuta 2011

Dax 4.8.2011

Myynti jatkunee vielä, mutta (lyhyen jänteen) pohjat (toivottavasti) lähellä.

Daxin ostot ja myynnit eivät näytä vielä laantuvan, mutta odottaisin myyntikäppyrän kääntyvän piakkoin. Ostokäppyrä (vihreä) on kuitenkin melko korkealla, joten tilanne vaikuttaa oudolta.
20 päivän huiput vs. pohjat on myös jo todella rajussa piikissä. Yleensä näistä tilanteista on nähty voimakas rekyyli ylöspäin.

TRIN on tasaantunut.

Daxin volyymi-indeksi ei ole tehnyt uusi pohjia, joten rekyyliä odotellessa.
Daxissa on nähty päivittäin tämän viikon aikana 5-6 uutta 52 viikon pohjalukemaa.
20 päivän performanssin mukaan lyhyen jänteen pohja alkaa häämöttämään.

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Dax osakkeet

Daxin osakkeet kehittyneet epäyhtenäisesti viimeisen vuoden aikana.

Dax 3.8.2011

Paniikki

Dax on viime päivinä ollut todella pahassa ylimyyntitilassa. Ostajia ei käytännössä ole ollut ollenkaan ja indeksikin on siitä hyvästä tullut reippaasti huipuistaan alas.

Daxin 30:sta osakkeesta suurin osa (yli 80%) treidaa 20 päivän pohjissaan. Oheisesta kuviosta selviää, että tällaiset poikkeusmyynnit voivat olla lyhyen jänteen pohjia eli mahdollista rekyyliä odotellessa.











Myös Trader's Index näyttää isoa, mutta ei poikkeuksellista, volyymia myynnin puolella.











Accumulation/Distribution on laskettu volyymi-pohjainen indikaattori, joka mittaa kumulatiivista rahavirtaa myynnin/oston puolelta jokaisen osakkeen kohdalta erikseen. A/D-indikaattori "paljastaa" paniikinomaisen myynnin. Tilanne näyttää tämän osalta myös siltä, että mikäli tilanne "normalisoituu", voimme nähdä rajun (lyhytaikaisen) nousun.











Yksittäisten osakkeiden osalta ollaan kuitenkin vielä tasapainossa, eli 15 osaketta treidaa paremmin kuin itse indeksi ja 15 huonommin. Tämän perusteella voidaan todeta, että tämän lyhyen (1-3 kk) aikavälin laskusta on suuri osa jo takana ainakin historiaansa verrattuna. Lyhyen jänteen pohjat löytyvät silloin, kun vielä yksittäisiä osakkeita painetaan rajusti ja indeksi laskee tämän seurauksena, mutta samaan aikaan enemmistö indeksin osakkeista kehittyy suotuisammin kuin itse indeksi. Tällaisia tilanteita ovat alla olevan kuvion violetin käppyrän yläpiikit. Noita hetkiä voi verrata sinisellä piirrettyyn indeksikäppyrään.











Yhteenvetona varovaisuutta short-puolella ja long-signaalia odotellessa.

tiistai 2. elokuuta 2011

Dax ja poikkeuspäivä 2.8.2011

Raju laskupäivä


Dax closasi 6953,98 pisteeseen -2,86% suhteessa edelliseen lopetukseen. Futuurit kävivät sulkemisajan jälkeen alimmillaan jopa 6843 pisteessä. Päivä vaikutti todelliselta paniikkipäivältä. Pitkällä jänteellä dax näytti closaavan trendiviivansa yläpuolelle, joten vielä ei kannata painaa lopullista myyntinappia...












Kuvio 1. Daxin pitkän jänteen kuva

Eilisen päivän iso liike sai mielenkiintoni heräämään, koska harvoin näkee yli 320 pisteen päiviä. Ohessa tilastoa siitä, mitä tällaista päivää on seurannut.












Kuvio 2. Iso laskupäivä on yleensä indikoinut lyhyen jänteen markkinapohjaa


Yli 320 pisteen päiviä 2000-2011 yhteensä 25 kpl (300 pisteen päiviä 34 kpl)

Seuraavan päivän Open


Seuraava päivän open 90% tapauksista keskimäärin 2,27% korkeammalla kuin edellisen päivän low. Mediaani 1,35%. Maksiminousu 7,75% ja maksimilasku -4,35%.

Koko datan kaikista päivistä open korkeammalla kuin edellinen low 91,18% keskiarvolla 1,03% ja mediaanilla 0,76%. Hajonta 11,24%/-5,93%.

Seuraavan päivän High

Seuraava päivän high 90% tapauksista keskimäärin 5,96% korkeammalla kuin edellinen low. Mediaani 5,95%. Maksiminousu 17,51% ja maksimilasku -3,12%.

Koko datan kaikista päivistä high korkeammalla kuin edellinen low 98,78% keskiarvolla 1,96% ja mediaanilla 1,53%.

Seuraavan päivän Low

Low on 50% todennäköisyydellä korkeampi tai matalampi kuin edellinen low. Keskiarvo on suhteessa rajun laskupäivän low-tasoon kuitenkin vain 0,07% ja mediaani 0,04%. Maksimi 7,74% ja minimi -10,32%.

Koko aineistolla low on 54,09% tapauksista korkeammalla keskiarvolla 0,01% ja mediaanilla 0,11%.

Seuraavan päivän Close

Close on 70,00% todennäköisyydellä korkeampi kuin edellinen low. Keskiarvo on suhteessa rajun laskupäivän low-tasoon 4,92% ja mediaani 4,53%. Maksimi 17,51% ja minimi -5,4%.

Koko aineistolla Closen suhde edelliseen low-tasoon on 73,79% keskiarvolla 1,03% ja mediaanilla 0,85%. Vaihteluväli 18,72%/-6,82%.

Yhteenveto

Näyttää siltä, että raju laskupäivän on pitkälti ylireagointia ja myyntipaniikkia. Tilastojen mukaan seuraavana päivänä on ollut keskimääräistä parempi nousu, mutta myös korkea volatiliteetti.

tiistai 21. kesäkuuta 2011

Dax kysyntä/tarjonta 21.6.2011

Dax kääntyi helposti nousuun, tarjontakäyrän kääntyessä laskuun. Kysyntä seurannee nousuun ja inertia hoitaa loput. Vielä ehtii nousuun mukaan. Paras risk/reward long-positioihin on vielä, kun kysyntä ja tarjonta hinnoissa eivät ole kohdanneet.

sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

S&P 500 tekninen kuva (viikko 23)

Ohessa S&P 500 tekninen kuva. Seuraava viikko näyttää kriittiseltä nousevan trendiviivan rikkoutumisen ja mahdollisen alemman tason saavuttamisen kannalta. Tuleva nousurekyyli voi olla myös yllättävän voimakas, jos huomioi RSI:n vastaavat aiemmat ylimyydyt tasot.

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Dax kysyntä ja tarjonta 6.6.2011

Kysyntä- ja tarjontakäyrien mukaan Dax alkaa lähenemään lyhyen jänteen pohjia. Pientä epävarmuutta on selvästi vielä ilmassa. Osakemarkkina alkaa kyllästymään kohta huonoihin uutisiin ja ajatellaan, että 'huonot uutiset ovat jo hinnoissa'. Vastaavat käännöskohdat on merkitty kuvioon pystyviivoilla. Paras päätös on kuitenkin pysyä vielä hetki pois markkinoilta ennen kuin suunnasta on selvyys.

tiistai 24. toukokuuta 2011

Jenkit ja QE2 stimulus / Globaali tilanne

Market watchissa oli mielenkiintoinen artikkeli jenkkien QE2:n vaikutuksista. Kun sijoittajat ymmärtävät tämän turhan rahan haaskauksen, niin ei ole ihmekään mikäli osakemarkkina tulee alas. Elvytyksestä ei ole ollut reaalitalouteen mitään hyötyä, mutta ilman sitä voitaisiin olla (jo) paljon syvemmällä. Euroopan velkaongelmat tähän päälle ja mielenkiintoinen soppa aikaisena. S&P laski Italian luottoluokitusta ja Belgian tilanteestakin ollaan jo huolissaan. Niin, että seurataan tilannetta ja odotellaan tilanteen huononevan ennemmin tai myöhemmin.

Artikkelin pointit lyhyesti:

- Elvytys loppuu parin viikon sisällä

- kustannukset 600 miljardia dollaria

- ohjelma loi noin 700.000 uutta työpaikkaa

o kustannus 850.000 $ per työpaikka

o asuntojen hinnat alempana kuin ennen stimulusta

o talouskasvu hitaampaa

o inflaatio kiihtynyt

o osakemarkkinoilla saatu aikaiseksi kova nousu (kupla)

- suurin syy osakemarkkinoiden nousulle dollarin heikkeneminen

--> QE2 loi valtavan kuplan dollarimääräisiin omaisuusluokkiin (kulta, osakkeet, raaka-aineet)

--> nollavaikutus reaalitalouteen

- kokopäiväiset työpaikat lisääntyneet 700.000

o samaan aikaan osa-aikaiset työpaikat vähentyneet 600.000

o käytännössä työpaikat lisääntyneet 100.000

o koko populaatiosta 58,4 % töissä verrattuna vuosi sitten 58,5 %

- Asuntojen hinnat laskevat taas (National Association of Realtors)

o Keskimääräinen asunnon hinta elokuussa 2010 ennen QE2:ta oli 177.300 $

o Tällä hetkellä keskimääräinen asunnon hinta 163.700 $

o Samaan aikaan inflaatio 1,2 % à 3,1 %

o Osakemarkkina noussut samaan aikaan 26 % (S&P500)


Dax 23.5.2011

Daxilla sama tilanne kuin muillakin indekseillä. Eli kesää vasten on hyvä myydä osakkeet pois ja unohtaa talousasiat hetkeksi.











Kysyntä- ja tarjontakäyrät näyttävät, että kysyntä on hiipunut ja tarjonta kasvanut. Yleensä inertia on hoitanut loput ja vihreä ja punainen kohdanneet jossain vaiheessa. Tämähän tietää indeksille laskevia aikoja.

Jenkkimarkkina 23.5.2011

Sell in May and go away vaikutti järkevältä pari viikkoa sitten ja vaikuttaa edelleen. Aiemmin asetettu alatavoite toteutui melkoisen tarkasti. Seuraavaa tavoitetta odotellessa. Nousua varten odottelisin indikaattoreiden positiivista divergenssiä. Sitä ennen rekyyleistä on hyvä kotiutella, jos ei ole vielä näin ehtinyt tekemään.

Kiina

Kiinan osakemarkkina vaarassa tippua lisää. Pari päivää sitten kirjoittelin, että Kiinassa alkaa osakemarkkinan laskun riski kasvamaan, jos breikataan kiilan alalaidasta lävitse. Tällä hetkellä näyttää siltä.











Isossa kuvassa on varaa tulla vielä alaspäin seuraavalle fibonacci-tasolle.

tiistai 17. toukokuuta 2011

Dax ja yksittäiset osakkeet

Epäyhtenäistä nousua


Dax on pysynyt vuoden tasossa tukevasti plussan puolella. Kuitenkin yksittäisistä osakkeista löytyy valtava hajaannus. Nousua on selkeästi johtanut autoteollisuus Volkswagen ja Bmw kärjessä. Myös Infineon Techno on ottanut spurtin viime aikoina. Pohjia pitää Commerzbank, joka on vajonnut toistuvasti uusiin vuoden pohjalukemiin. Myös Rwe, Deutshce Bank ja E.on ovat painuneet pakkasen puolelle.

Kiina

Pari päivää sitten kirjoittelin Kiinasta juttua. Lyhyellä tähtäimellä näyttää siltä, että vielä ollaan valmiita jatkamaan kapenevassa trading rangessa. Kirjoitushetkellä SSE Composite Index on tasolla 2861 eli tasojen yläpuolella ollaan vielä ja nousun mahdollisuus. Alatason rikkoutuminen antaisi kuitenkin hyvän syyn shortata markkinaa.

maanantai 16. toukokuuta 2011

Sell in May and go away?

Vanha sanonta kertoo, että osakkeet pitäisi myydä toukokuussa ja lähteä lomille. Toukokuu on ollut tähän mennessä vahva, mutta nyt nousu on alkanut hyytymään. Tällä viikolla myös optioiden erääntymisviikko, joka on yleensä ollut negatiivinen viime aikoina.

S&P500











Jos meno vahvistuu, niin viime viikolla aloitettu shortaaminen osoittautuu kannattavaksi.

torstai 12. toukokuuta 2011

Jenkkimarkkina ja optiotrading

Put/call -suhde jenkeissä


Jenkkimarkkinoilla meno näyttää mielenkiintoiselta optiotradereitten suunnalla. Putien määrä alkaa olemaan samalla tasolla kuin vuonna 2007...

Globaali markkina 11.5.2011

BULLISH VAI BEARISH?


Liikkuvista keskiarvoista ja MACD:stä

Osakemarkkinoista Brasilia ja Intia ovat 200 päivän liikuvien keskiarvojensa alapuolella. Eli ko. markkinat ovat laskumarkkinassa. Myös kulta- ja hopeasektori (XAU) notkahti eilen 200 päivän liikuvan keskiarvonsa alapuolelle. Maakaasu on ollut 200 päivän liikkuvan keskiarvonsa alapuolella jo pitkään.

MACD mittaa liikkuvien keskiarvojen kautta trendimuutoksia. MACD mukaan ainoastaan Japani, Saksa ja Taiwan ovat bullish-markkinassa.




MACD 200 pv

eilen toissapv eilen toissapv
Gold -1 -1 -1 1
Oil -1 -1 1 1
natgas -1 -1 -1 -1
agric -1 -1 1 1





USA -1 -1 1 1
Dow Jones -1 -1 1 1
Nasdaq -1 -1 1 1
Russell2000 -1 -1 1 1





Japani 1 1 1 -1
Saksa 1 1 1 1
Suomi -1 -1 1 1
UK -1 -1 1 1
Ranska -1 -1 1 1





Venäjä -1 -1 1 1
Brasilia -1 -1 -1 -1
Intia -1 -1 -1 -1
Hang Seng -1 -1 1 1
SSEC -1 -1 1 1





Korea -1 -1 1 1
Taiwan 1 1 1 1
Turkki -1 -1 1 1
Malesia -1 -1 1 1





Emerging Markets -1 -1 1 1


Jenkkien sentimentti

Jenkkien sentimenttia voidaan mitata sisäpiirin suosimien osakekurssien kehityksellä (oletetaan, että sisäpiirirekisteriin kuuluvilla on parempaa tietoa taloudesta kuin muilla) versus defensiivisen sektorin osakekurssien kehityksellä. Tällöin nähdään, että vaikka indeksi on noussut uusiin huippuihinsa, sentimentti ei vahvista vielä uusia huippuja.











Kiina liidaa markkinaa?

Shanghain pörssi näyttää myös olevan jonkinlaisessa taitoskohdassa, tullakko alas vielä lisää vai ottaako pientä rekyyliä ylös. Alaspäin meno näyttää todennäköisemmältä.












Kannatan pientä varovaisuutta tässä tilanteessa, mutta itse käänsin short-puolelle lyhyellä tähtäimellä tällä viikolla Venäjän, Brasilian sekä Daxin että kullan suhteen.