keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Eilinen pettymys

Eilinen meni ihan reisille. Olisi pitänyt luottaa myös fiilikseen, joka pohjautui ristiriitaiseen jenkkidataan vaikka tiettyjä vahvoja merkkejä olikin ilmassa. Tyypillistä huonoa tuuria myös, koska viime perjantaina missasin hyvän treidin hankkimalla muuta menoa. Muutenkin tiistaipäivän onnistumis-% on ollut kaikkein huonoin.

Koko päivä oli todella epätasaista ja indeksi sahasi putkessa, muutaman prosentin tuotto olisi ollut mahdollista mutta ei kannattavaa. Odottelin vielä jenkkipörssin aukeamista, josko tästä olisi tullut nostetta Eurooppaan. Jenkki lähettikin Euroopassa kurssit alamäkeen, joten päätin ottaa tappion nopeasti. Päivän osto tehtiin 1,93 hintaan ja myynti 1,77. Tästä -8%.

3 viikon tuotto on kuitenkin edelleen yli +23% ja tappioitahan tulee.

Muuten olen tyytyväinen kokonaisuuteen. Eli jos yksi strategia menee välillä pieleen, niin pitää toivoa, että muut toimivat. Kulta ja öljy ovat olleet todella hyviä sijoituskohteita viime viikon ajan, tälläkin hetkellä kulta kolkuttelee koko ajan uusia all-time-high-lukuja. Yleinen epävarmuus, dollarin heikkous, sekä inflaatio/deflaatio-uhka antavat kullalle nostetta. Eli kulta on ollut hyvä turva kaikkiin tämän hetken uhkatilanteisiin. Dollarin heikkous ja toiveet talouskasvusta nostavat öljyn hintaa. Talvi on myöskin tulossa ja luonnollisesti energian kulutus kasvaa talvella. Pitää vain toivoa kovia pakkasia ympäri maailmaa. Myös Venäjältä on tullut viimeisen 3kk aikana yli +40% tuotto. Paras sijoitus on ollut energialaitos JSC-OGK-2, joka on noussut pohjilta yli +400%. En tosin ostanut aivan pohjilta, mutta noin +300% nousussa on onneksi oltu mukana. Kaikki nuo edellä mainitut sijoitukset ovat tietenkin dollaripohjaisia, joten dollarin heikkeneminen on syönyt myös tuottoja. Tosin ei kovin pahasti, koska jos käyttää 2-kertaista vipua niin tuotot on sitten tuplana.