maanantai 19. lokakuuta 2009

Uudesta viikosta ja viimeisestä

Perjantai oli melko vaisu päivä. Ostin hintaan 2,34 ja myin hintaan 2,45. Eli noin 4% tuotto. Muistiinpanot jäivät lyhyiksi, koska heräsin ja tsekkasin tilanteen saman tien. Aasia oli aamulla hieman pakkasella, mutta jenkkifutuurit plussalla. Kokemuksen mukaan tällainen asetelma voi olla tuottava ja Eurooppa ottaa tuosta jenkkifutuureista aamupäivän suunnan, joten näin järkeväksi treidin ja odotin että Aasia olisi tullut myös plussalle. Päivähän painui loppua kohden miinukselle, mutta ehdin ottaa voitot tarpeeksi ajoissa kotiin.

Kehittelyssä on myös 2 uusi mallia, joista toisella verrataan historiallista volatiliteettia implisiittiseen ja saadaan tästä enter-signaali. Toisessa lasketaan volatiliteetin perusteella päivän trading range.