tiistai 13. lokakuuta 2009

Viikon 42 päivitys

Aamun näkymät päivän treidin onnistumiselle näyttävät hyvältä. Eilen jenkeissä oli hieman ristiriitaista näkymää yritysten tulosjulkistusten edellä. Joskus ihmettelen uutisointia. Eilen Aasia oli laskussa ja uutiset kertoivat kurssien laskevan Jenkkien tulosodotusten mukaan. Eilen Jenkeissä oli nousua ja uutisointi kertoi kurssien ottavan nousua tulosodotusten mukaan. Eli hohhoijaa. Joskus näin lyhyen sarjakuvasketsin, jossa uutistoimittaja kertoi kurssien laskeneen, koska kukaan ei tiedä miksi kurssit nousevat tai laskevat. Tämä kyllä kuvastaa hyvin tilannetta. No, eilen kurssit notkahtivat muutamien pankkiuutisten jälkeen, mutta toipuivat loppupäivästä joten päivän loppu jäi nousuvireeseen. Aasia on tällä hetkellä seurannut jenkkien nousua. Aasiassa monet markkinat aukesivat gapilla ylöspäin. Jos Euroopassa tulee iso gap, niin pikavoitot voivat jäädä saamatta mutta todennäköisyyksien mukaan päivä jäisi plus-merkkiseksi.

Tällä hetkellä tämän päivän nousutavoite näyttää 5800 tason ylittymistä (eilinen korkein taso oli 5814). Seuraava fibonacci-vastustaso sijaitsee hieman tuon tason yläpuolella, joten todennäköisesti tuolla käydään kokeilemassa. Myös Balance of Power indikaattori näyttää päivätasolla kääntyvän negatiivisesta positiiviseksi vaikka ADX:llä mitattuna trendi onkin heikko. Tässä voisi olla käännepistettä joko isompaan keskipitkän aikavälin (1-3kk) nousuun tai laskuun.

Eli tällä mennään tänään: 9LDAXEW54T.

Tilastoista tänään julkaistaan Saksan ZEW-indeksi, joka kertoo analyytikkojen ja instituutiosijoittajien luottamuksen talouteen.

Viikkonäkymien perusteella tällä hetkellä mielenkiintoisimmat sijoituskohteet ovat edelleen samat kuin viime viikolla. Öljy otti breikkiä ylöspäin, jota olen pitänyt myös salkussa mukana pidemmän jänteen näkymistä johtuen. Erittäin todennäköisesti öljyn hinta nousee, jos/kun talous lähtee elpymään nopeammin. Lyön myös vetoa kullan kautta dollarin heikkenemisestä sekä mahdollisesta inflaatiosta. Hurjimpien puheiden mukaan kullan hinta voisi nousta jopa 5000 dollariin. Iso-Britannia ja Taiwan ovat myös nousuvireessä.

Pitkän jänteen näkymien suhteen pidän Venäjää edelleen mielenkiintoisena. Venäjä on viime aikoina syventänyt suhteitaan Kiinan suuntaan Euroopan hiljentyneestä kysynnästä johtuen ja tämä varmasti näkyy venäläisissä yrityksissä positiivisena.