torstai 8. huhtikuuta 2010

Dax näkymät

Dax on yliperformoinut jenkkien SP500 kehitykseen nähden viimeisen 2 viikon ajan. Tämän perusteella Daxissa voidaan olettaa pientä rauhoittumisen merkkiä. Dax on tällä viikolla painunut jo hieman pakkaselle -0,21%.

Uusia korkeampia huippuja on haettu melkein joka päivä, tai ainakin joka viikko, kuten oheisesta hintaputkikuviosta voi nähdä. Hintaputki (Price Channel) on laskettu 20 edellisen päivän korkeimman ja matalimman arvon mukaan.












Jonkinlaista hyytymistä osoittaa se, että Pivot-laskelmien R1-tasoa ei ole päästy ylittämään closessa muutamaan päivään. Myös momentum (vihreällä) näyttää pientä rauhoittumista mutta ei puolla vielä laskua. Se että, seuraako tästä kurssilaskua vai ns. konsolidaatiota eli rauhoittumista, on vaikea sanoa vielä.












Daxin näkymät 8.4. voisivat liikkua jossain 6135 - 6240 välillä eli tänään suunta voi olla hakusessa.

Vielä ei kannata liputtaa liian aggressiivisesti laskun puolesta ja itse ainakin aion istua helmikuusta aloitettujen callien päällä ennen kuin saan vahvistuksen myydä ne pois.