lauantai 3. huhtikuuta 2010

USAn sentimentti 1.4.2010 ja näkymät

Taas uusi tuloskausi edessä. Eli selvästikään vielä ei haluta myydä ennen osavuosikatsauksia. Usan osakemarkkinasentimentti ei ole heikentynyt oleellisesti ja kausiluonteisuuden puolesta huhtikuu on vuoden tuottoisimpia kuukausia. Katsotaan kuinka pitkään nousua kestää. Näkymät ovat ehkä jopa liiankin selkesti taas laskun puolella, mutta juuri tästä syystä nousua saatetaankin venyttää vielä +5-10% ennen kuin kesän korvilla nähdään isompaa laskua.

1) Tick-data ei näytä vieläkään mitään rajumpaa laskua vaikka onkin jo näkymillä jo jonkin aikaa. Tällä hetkellä heilunta näyttää samantyyliseltä kuin 2009 marraskuussa.













2) Myös Vix:n ja Vxv:n suhteen tilanne näyttää samankaltaiselta kuin viime vuoden marraskuussa.















3) Myyntioptioiden määrä on isompi kuin viime vuoden marraskuussa, tosin Q1 julkaisut tulossa ja normaalia suojausta salkunhoitajilta.













Edelleen kuitenkin yritysten odotetaan tekevän voittoa. Teollisuuden kapasiteetin käyttöaste on nousussa ja näkymät eivät vielä ole alaspäin. Osakkeet voivat suhteessa olla kalliita Q1 julkaisujen jälkeen, jolloin jonkinlaisen korjausliikkeen mahdollisuus on olemassa 1-6kk jänteellä. Toisaalta, jos Q1 tuloksista tulee edes siedettäviä ja muut näkymät näyttävät hyvältä, niin tämä antaa lisävahvistusta talouskasvulle ja ruokkii vielä lisäoptimismia ja ryntäystä osakemarkkinoille. Kaikki haluavat osalliseksi hyvistä tuotoista nyt eikä ensi vuonna.

4) Kapasiteetin käyttöaste nousussa. Jos haluaa olla riittävän yksinkertainen, niin tämä on hyvä ellei paras indikaattori talouden tilanteesta.












5) Riskinottohalukkuus kasvussa, mutta edelleen alhaisella tasolla verrattuna pitkän jänteen keskiarvoon (vihreällä härät ja punaisella karhut).