perjantai 16. huhtikuuta 2010

DAX sentimentti 15.4.2010

Dax on ollut vähän väsynyt viime aikoina, jos vertaa esim. USA:n indeksien menoon.

Kysyntä-tarjonta puolella mittarit ovat ääripäissään ja nousuvaraa indeksille ei käytännössä ole juuri lainkaan. Tässä vaiheessa (kun kuvion vihreä ja punainen ovat olleet lähellä lakipisteitään) on useimmiten ollut hyvinkin lähellä lyhyen jänteen markkinahuippu. Tähän tarvitaan kuitenkin vielä vahvistus, että suunta olisi vaihtumassa.












McClellan indikaattori on painunut negatiivisen puolelle, mikä kertoo jo indeksin heikkoudesta ja mahdollisesta laskupaineesta. Jos McClellan oskillaattori jatkaa laskuaan ja indeksi jatkaa nousua, niin siinä vaiheessa kannattaa jo alkaa rakentamaan swing-paikkaa putien kanssa. 2007 alkuvuodesta saa hyvän idean mahdollisesta vastaavanlaisesta tilanteesta.












Muunneltu TRIN-indikaattori on pysynyt nollatason yläpuolella, joten volyymi on ollut nousevien osakkeiden takana. TRIN etenee tällä hetkellä kuin heikoilla jäillä eli katsotaan miten käy.












Merkit viittaavat jonkinlaiseen lyhyen jänteen markkinahuipun lähestymiseen ja selvästi pientä varovaisuutta on jo ilmassa.